torstai 17. joulukuuta 2009

Mithrandir B-pennut 1 vuotta!


Mithrandir B-pennut täyttivät vuoden. Onnea kovasti! Mithrandir Blizzard oli meillä hoidossa ja nappasin siitä muutaman kuvan. Alla Tiia Hämäläisen ottama kuva Mithrandir Breezestä:

tiistai 27. lokakuuta 2009

Paimennuspäivä

Mithrandir B-pentuset pääsivät mukaan isäkoira Nissen omistajan, Agneta Hellsten-Erikssonin järjestämään paimennuspäivään Kotikosken lammastilalle Somerolle. Kouluttajaksi oli kutsuttu Ruotsista Gunnel Boström.

Mithrandir Blaze

Mithrandir Blaze


Mithrandir Blizzard

Mithrandir Blizz

Kaikki pennut ovat päässeet muutaman kerran kesän aikana sytyttelemään lampaille. Kaikilla pennuilla näyttäisi olevan rodunomaisia taipumuksia paimennukseen. Tällä kertaa Mithrandir Breeze ei päässyt mukaan, siksi siitä ei ole kuvaa.


Kiitokset kuvista; kuvien copyright © Satu Timonen

maanantai 26. lokakuuta 2009

Mithrandir Alpha

Mithrandir Alpha osallistui omistajansa kanssa Canicrossin Sm-kisojen 2009 harrastusluokkaan ja sijoittui hienosti 28 osallistujan joukosta sijalle 7!


Canicross, koirajuoksu on Euroopasta tullut laji, jossa juostaan koiran kanssa merkitty reitti maastossa. Koiralla on samat varusteet kuin vetohiihdossa ja ohjaajan vetäminen on siis sallittua ja toivottua.


Canicross on hyvää vaihtelua ja harjoittelu pitää hyvässä kunnossa koiran kuin ohjaajan. Laji sopii mainiosti liikunnanhaluisille saksanpaimenkoirille.

Kuvien copyright © Lars Forsblom

maanantai 28. syyskuuta 2009

Mithrandir Adina

Kuvia Varsinais-Suomen kennelpiirin tokopiirimestaruuskisoista. Alokasluokkaan osallistui Miina (BH Mithrandir Adina) ohjaajansa kanssa.

Paikallaolo ryhmässä

Valmiina?

Seuraa

Seuraa

Maahanmeno

Luoksetulon eteenistuminen



Nämä hienot kuvat on ottanut copyright © Sirpa Saari

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Mithrandir Ajax


Kännykkäkuva Mithrandir Ajaxista. :)

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Mithrandir Alex SchH 1!

Mithrandir Alexista uusia kuvia :)

Tottelevaisuusosuus:

Seuraamisliike

Hyppynouto


Suojeluosuus:

Piilolla vartioimassa maalimiestä

Maalimiehen pysäytys paossa

Vartiointia

Pitkä liike

Kuormitusta

Sivukuljetusta

Nämä hienot kuvat on ottanut © Janne Saari

perjantai 1. toukokuuta 2009

Hauskaa Vappua!!

Alla on Monan (Patricia von der Fasanerie) pennun Mithrandir Aaronin 3-vuotis kuvaterveisiä! :)


Vappuposeeraus nyt ja kolme vuotta sitten!





Ruokahalu kolme vuotta sitten ja nyt!




Reikäpallo kestää pienet ja isot leikit!

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Mithrandir Alpha!

Uusia kuvia 3-vuotiaasta Mithrandir Alphasta!



Hakutreeneissä



Nämä hienot kuvat on ottanut © Viivi Häkkinen. :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Hiihtokisoissa


Mithrandir Alpha sijoittui toiseksi vetokoirakisoissa, M45 NARU B luokassa ajalla 12.48! Onnea :)

perjantai 6. helmikuuta 2009

Mithrandir B-pennut uusiin koteihin!

Niin se aika vaan rientää ja Mithrandir B-pennut ovat muuttaneet omiin koteihin. Toivotaan heille kaikkea hyvää jatkoon! Kiitokset myös Johannalle kaikesta pentujen ja emäkoiran eteen tehdystä työstä!! :)

Virallisesti Ykästä tuli Mithrandir Blizzard, Tanesta Mithrandir Blaze, Kaisasta Mithrandir Blizz ja Nestasta Mithrandir Breeze.