maanantai 1. lokakuuta 2007

Maanantai

Olen tainnut unohtaa kirjoittaa, että olemme siirtyneet lattialta nukkumisesta sänkyyn. Tällainen näky minua odotti eilen illalla. Eihän tuollaista söpöliiniä raaski siirtää tieltä pois. Mitzi on niin söpösti pedannut allensa peittoni. Pieni kukkulan kuningas! :)


Ja sitten ikävämpiin aiheisiin... Puuh. Uusi viikko on alkamassa ja mä alan olla ihan loppu tästä kaikesta. :(

Joku kysyi yksityisesti, että selvisikö pennuista mitään. Kun tässä on kaikesta muustakin kerrottu: No, tähän on sanottava, ettei niitä avattu. Jollakin tajunnan tasolla olen aina ajatellut, että jos oma koirani kuolee yllättäen/nuorena niin se avattaisiin ja yksilötuhkattaisiin. Mutta en ollut ajatellut asiaa niin pitkälle, että mikäli näin kävisi pennuille, miten toimisin. Sen verran osasin toimia, että laitoin kotona syntyneen, kuolleen pennun sanomalehteen ja jääkaappiin (kuten Evira ohjeistaa). Otin sen nyytin kyllä mukaan, spookya eikö vaan, ja jätin sen sinne eläinsairaalaan. Ultrassa näkynyt pentu nro 2, oli jo ilmeisesti aiemmin kuollut, sitä en edes nähnyt; tiedän vain sukupuolen. Ja pentu nro 3 oli se henkiin elvytetty pentu, mitä pidin sylissäkin ja jonka lopettamiseen eläinlääkäri tuli pyytämään luvan. Pentuja oli siis 1 uros ja 2 narttua, mustavalkoinen ja tricolour, eli sen kolmannen väriä en tiedä. Mutta siinä vaiheessa meni pasmat niin sekaisin, kun sain tiedon Mitzin leikkauskomplikaatiosta. Osasin vain sanoa, että kaiken voitavan saa tehdä ja ettei Mitziä saa lopettaa ilman lupaani. Tällainen selitys tähän tutkimattomuuteen: Eli en vaan tajunnut ajatella koko pentujen avaamisasiaa.

Ei kommentteja:

Pentusuunnitelmat 2024!

Meille on suunnitteilla kaksi työlinjaista bordercollie pentuetta kesälle 2024! Martalle (Töhöttimen Pinnauspurtava; sijoituskoira) tulee pe...