lauantai 22. joulukuuta 2012

Mithrandir C-pentujen odotusta 1 viikko

Mette astutettiin Taunolla yhteensä kolme kertaa välillä la 15.12.- ti 18.12.2012. Tulen kirjoittamaan blogia tiineyden etenemisestä kerran viikossa laskien laskettua aikaa tuosta ensimmäisestä astutuksesta eli joka lauantai tulee uusi teksti blogiin. 

Ensimmäinen viikko on mennyt itse asiassa tosi nopeasti! Kaikki astutukset olivat vaivattomia ja helppoja. Minulla on vahva tunne siitä, että olimme oikeina päivinä liikkeellä, koska kaikki meni paremmin kuin hyvin. Viimeisen astutuksen hoiti ystäväni viemällä Meten uroksen luo, koska olin jo pitkään odottamallani kurssilla Kangasalalla, josta kirjoitin enemmän harrastusblogiini. Kaikki tärkeät tapahtumat tuntuivat pukkaavan samalle viikolle, mutta onneksi Meten&Taunon treffit saatiin järjestymään! Ihana joululahja!

Hyvää tässä astutusajankohdassa on se, että pennut syntyvät hiihtolomaviikollani ja voin olla kotona seuraamassa synnytyksen etenemistä. Ja pentujen kannalta on kivaa, että ne ovat luovutusikäisiä siinä vaiheessa, kun lumi on jo lähtenyt maasta - ainakin täällä Etelä-Suomessa. Ja näin ollen kesällä ne ovat jo pieniä harrastuskoiran alkuja.

Vaikka olen aina sanonut, ettei heti tiineyttä pysty sanomaan, nyt olen kuitenkin hyvin varma, että Mette on kantavana. Se on muuttunut hyvin tarkaksi ruokailuajoista ja heti lenkiltä tullessaan kiirehtii tarkastamaan ruokakuppinsa. Myös pitkään lattialla lojuneet puruluut on nyt syöty parempaan talteen.


Rinnanympärys 65 cm, masun 47 cm. Paino on nyt 16 kg, tästä lähdetään. Keittiössä ruokaa jonottamassa, kuinkas muutenkaan.

Ei kommentteja:

Pentusuunnitelmat 2024!

Meille on suunnitteilla kaksi työlinjaista bordercollie pentuetta kesälle 2024! Martalle (Töhöttimen Pinnauspurtava; sijoituskoira) tulee pe...