perjantai 28. marraskuuta 2025

Työlinjaisia bordercollien pentuja odotettavissa!




Näpsä eli Mithrandir Hold My Hand (yllä) on astutettu Timillä eli Playday's Funny Flying Dog'lla (alla; Timin kuvat Heidi Marttila)! Pentujen laskettu aika on noin 22.1.2026 ja luovutusikäisiä (7-8 viikkoa) ne ovat maaliskuun loppupuolella!

Lisää yhdistelmästä rotuyhdistyksen pentuvälityksen ilmoituksessa: SBCAK ry pentuvälitys












"Timi asuu lapsiperheessä Helsingissä kaupunkilaisessa omakotitalossa ja kulkee päivittäin lenkit suosituilla ulkoilupoluilla kohdaten jatkuvasti ihmisiä, koiria, pyöriä, ja kaupunkivilinää. Omistajansa Sailan kanssa Timi harrastaa paimennusta ja hoitaa kesälampaita. Timin uusin laji on agility, jossa on syksyllä aloittanut junnuohjaajan kanssa. Timi on helppo ja iloinen kotikoira, jonka tavoitteena on enemmänkin normaali hyvä ja sujuva arki, koska tavoitteelliselle harrastamiselle ei ole ollut aikaa/mahdollisuuksia. Timi on hiljainen, ei räksytä turhia, ei jahtaa riistaa, eikä sillä ole alusta- eikä ääniarkuuksia. Timi nauttii yhdessä ihmisen kanssa tekemisestä ja palkkautuu sekä nameilla, että lelulla, mutta lelu on monesti mieluisampi. Timin paras kaveri kotona on perheen kissa ja sen lisäksi Timillä on useita koirakavereita. Timi rakastaa metsälenkkejä ja uimista."  
Timin aikaisemmista pennusta 3/4 on juuri välikuvattu terveeksi.

Myyn nämä pennut vain aktiivisesti harrastaviin/kilpaileviin koteihin!

Kiinnostaako Näpsän pentu omaksi tai narttu sijoitukseen?
Kaikki tiedustelut ensisijaisesti sähköpostitse: kennel.mithrandir@gmail.com 

Kerrohan viestissäsi vähän itsestäsi, mitä sukupuolta olevaa pentua etsit ja mitä aikoisit tulevan pentusi kanssa harrastaa? Tästä pentueesta mahdollisesti syntyvälle narttupennulle etsin sijoituskotia! 

sunnuntai 23. marraskuuta 2025

Mithrandir J-pennut aluilleen!

Näpsän (Mithrandir Hold My Hand) juoksu on alkanut! 

Pentue tehdään yhteistyössä Näpsän kodin kanssa, joka sijaitsee Lahden seudulla. Päätimme astuttaa Näpsän nyt, että sen pennut ovat kivassa iässä kesällä 2026. Vastaavasti Näpsä pääsee kesällä sitten uimaan ja palautumaan pennuista. Ensin Näpsän silmäpeilaus piti saattaa ajantasaiseksi. Silmät olivat peilauksessa terveet! 

Sitten progesteroninäytteellä oikean astutusajankohdan selvittämistä: Keskiviikkona Näpsän progesteronitulos oli matala 1.7 ng/ml, mutta jo perjantaina 4.9 ng/ml! Progesteronitaso nousee koirilla hyvin yksilöllisesti. Ovulaatio tapahtuu, kun progesteronipitoisuus saavuttaa 5-6 (10) ng/ml. Useimmat laboratoriot ja eläinlääkärit suosittelevat astuttamaan nartun, kun progesteronipitoisuus on 5-10 ng/ml. On täysin mutua näin pienellä jalostuskokemuksella/käyrillä, että/mutta kun se progesteroniarvo lähtee nousemaan, se nousisi noin kaksi yksikköä päivässä. Siksi on tärkeää haarukoida oikeaa astutusajankohtaa useammalla näytteellä - arvo lähtenyt nousuun vai onko se vielä matalalla. Viikonloppuna emme enää mittauttaneet arvoa, mutta voimme arvella sen olleen aika ideaali. Lauantaina ja sunnuntaina (12. & 13. juoksupäivät) Näpsä astutettiin n. 15 min nalkeilla. Pentujen isä on meille edellisestä pentueesta tuttu ihana harrastuskoira Timi (Playday's Funny Flying Dog). Nyt toivomme niitä pentuja!

Timi

Työlinjaisia bordercollien pentuja odotettavissa!

Näpsä eli Mithrandir Hold My Hand (yllä) on astutettu Timillä eli Playday's Funny Flying Dog'lla (alla; Timin kuvat Heidi Marttila)!...