keskiviikko 23. heinäkuuta 2025

Mithrandir I-pentu syntynyt!

 

Martan pentu

Kovasti olemme koko kesän odotelleet Martan pentuja. Marta astutettiin loistavilla progeilla kaksi kertaa luonnollisesti. Marta sai asianmukaiset herpesrokotteet ja madotukset. Marta on voinut koko tiineysajan hyvin. Agility jäi heti astutusten jälkeen tauolle. Marta ei ihan hirveästi kasvattanut masua, eikä nostanut painoa. Marta ultrattiin määrällä 3-4 pentua, mutta viikko ennen synnytystä röntgenissä näkyi enää 2 pentua. Emme odottaneet Martan pentuja ihan heti näillä vuorokausimäärillä syntyviksi. Keskiviikkoaamulla Martan lämpö oli 36.9, kun tiineyttä oli kulunut 60 vrk. Ja odottelimme, että lämpö vielä putoaisi noustakseen taas. Marta alkoi kuitenkin valuttamaan tummanvihreää eritettä, joten suuntasimme pikapikaa eläinlääkäriin. Ultratessa näkyi yhden pennun syke. Toinen pennuista oli kuollut. Otimme tarvittavat näytteet Martasta ja aloimme valmistella nopeasti sektiota. Sektiolla Martasta saatiin elossa yksi urospentu, yksi kuollut pentu ja yksi muumiopentu. Toivomme tietysti kovasti, että tämä yksi ainokainen jäisi henkiin!





keskiviikko 2. heinäkuuta 2025

Bordercollien pentuja odotettavissa!

Marta on onnistuneesti astutettu Timillä. Etsin vielä sijoituskotia narttupennulle! Pentujen laskettu aika on siinä 25.7.2025 kieppeillä! Pentue rotuyhdistyksen pentuvälityksessä: klikkaa tästä tarkemmat tiedot.

Pennuilla on sivu Facebookissa!




Emon perustiedot

Tittelit:
Nimi:Töhöttimen Pinnauspurtava
Syntymäaika:13.5.2021
Väritys:mustavalkoinen
Isä:Mithrandir Diamond Heart
Emo:Tingelbergin Like And Share
Emon esittely:Avoin ja helposti koulutettava namilla/lelulla. Ei ruoka-aineallergioita. Ei alusta-, eikä ääniarkuuksia. Kilpailee agilityssä maksi-2 -luokassa sekä harrastaa tokoa ja rallytokoa. Hiljainen, ei jahtaa riistaa. Lyhytkarvainen.
Luonnetesti:ei suoritettu
MH-testaus:ei suoritettu

Emon terveystulokset

Silmät pentuna:terve
Silmät aikuisena:terve, peilattu kesäkuu 2023
Gonioskopia:ei tutkittu
Lonkat:A/A
Kyynärpäät:0/0
Olkapäät:terve/terve
Polvet:0/0
Selkä:LTV0 VA0
DNA normaali:CEA, NCL5, MDR1, SN, RS, EAOD, BCG
DNA kantaja:TNS, IGS
Muut DNA-testit:MDD tulokset





2. kuva Heidi Marttila

Uroksen perustiedot

Tittelit:
Nimi:Playday’s Funny Flying Dog
Syntymäaika:17.3.2018
Väritys:mustavalkoinen
Isä:Despina Gungnir
Emo:Playday’s Play with Fire
Uroksen esittely:Avoin ja leikkisä uros, joka asuu lapsiperheessä kaupungissa. Ei ruoka-aineallergioita. Ei alusta-, eikä ääniarkuuksia. Harrastaa paimennusta ja aloittanut agilityn junnuohjaajan kanssa syksyllä. Hiljainen, ei jahtaa riistaa, palkkautuu sekä lelulla, että namilla. Lyhytkarvainen.
Luonnetesti:ei suoritettu
MH-testaus:ei suoritettu

Uroksen terveystulokset

Silmät pentuna:terve
Silmät aikuisena:terve, peilattu joulukuu/2024
Gonioskopia:ei tutkittu
Lonkat:B/B
Kyynärpäät:0/0
Olkapäät:terve/terve
Polvet:ei tutkittu
Selkä:LTV1 VA0
DNA normaali:TNS, NCL5, MDR1, IGS, SN, RS, EAOD, BCG
DNA kantaja:CEA
Muut DNA-testit:MDD tulokset


Pentueen    tiedot





Arvioitu syntymäviikko:vk 30/2025
Kasvattajapaketti:kylläPentue eläinlääkärintarkastus:kyllä
Pentue silmäpeilataan:kyllä
Pentueen lonkkaindeksi:103,5

Mithrandir I-pentu 7 viikkoa - luovutusikä!

Mithrandir I-pentu Mithrandir If I Can Dream kasvoi Noran  perheessä luovutusikäiseksi. Kiitos Hikke australiankelpie ja 4 reipasta pentua. ...