Keskiviikko

Aamulla Mitzi söi turvotettuja nappuloita. Aletaan mennä siis normaalimpaan suuntaan.

Mitzi on jo vähän sitä mieltä, että pliis voisko nää oudot kuvailut jo loppua ja tehtäis mielummin jotain kivaa. Mitzi lepää parhaiten toisessa huoneessa, sillä ilmeisesti olen jotenkin onnistunut vahvistamaan huomionhakukäyttäytymistä. Eli jos olemme samassa huoneessa Mitzi yrittää kokoajan puskea, tökkiä ja tuoda leluja. Vielä ei olla käyty keuhkokontrollikuvissa, koska Mitzillä on vielä lääkitys. Joten en uskalla edes tehdä mitään rauhoittavia(?) nenänkäyttöharjoituksia.

Tuon verran se loppupää repsottaa (klikkaa kuva suuremmaksi). Tämä on varmasti informatiivisin kuva, koska nahkaa on venytetty sen verran, että se näkyy. Tuntuu, että tähän haavan parantumiseen on mennyt/menee jo ikuisuus.