Taidetaan olla aika lähellä tämän blogin lopettamista. Kolme ja puoli viikkoa sitten ei ollut selvää jääkö Mitzi henkiin. Nyt Mitzi hengittää, syö, juo, haluaa leikkiä ja on kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut. Mitzin vointi on ollut hyvä - mitä nyt vähän aivastelua ja pärskimistä... (loppuukohan koskaan, miten pysyvä vamma jää?) Koirilla on kyllä uskomaton kyky selvitä levolla ja nukkumisella pahoistakin asioista. Kuntoa täytyy vielä rakentaa pitkään ja hartaasti. Odotan vielä malttamattomana Mitzin silmiin palaavan sen iloisen tuikkeen. :)
Lääkitys on nyt lopetettu ja jännityksellä odottelemme, tuleeko Mitzin vointiin muutosta huonompaan. Haavaa en niin pelkää vaan keuhkoja ja ruokatorvea. Annan vielä ruoan mukana maitohappobakteereja, mutta sehän ei ole varsinaista lääkitystä. Mitzi tulee syömään jonkin aikaa pehmeää ruokaa. Eli jatkemme hampaiden harjailuja. Mitzillä käytetään ulkoillessa valjaita mahdollisen henkitorven ärsytyksen minimoimiseksi. Sateella pidetään visusti takki päällä. Otan pois videokuvan, jos sitä joku ihmettelee - Mitzi ei enää pysy paikoillaan niin pitkiä aikoja.Ainakaan tässä vaiheessa Mitzille ei tule kaveria, vaikka on se jo käynyt mielessä. Haave pennusta ei ole sammunut. Mitzin kanssa saamme aloittaa kaiken alusta ja tuntuu, että siinä on pentua riittämiin. Kenties on myönnettävä, että ehkä sittenkin minä olen se, joka tarvitsee enemmän aikaa toipua tästä kaikesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti