torstai 13. syyskuuta 2007

Ensimmäisestä astutuksesta 9 viikkoa (63 vrk)

Tänään on siis LA ensimmäisen astutuksen mukaan laskettuna. Viimeisen astutuksen mukaan laskettuna se olisi vasta sunnuntaina. Täytyy kyllä sanoa, että tämä päivä on ollut tai ainakin tuntunut todella pitkälle. Olin jo niin varma, että jotain alkaisi tapahtua.

Ke-to yön Mitzi petaili ja läähätteli oikein ahkerasti. Aamulla Mitzi oli kuitenkin taas oma itsensä ja halusi taas peuhata pallonsa kanssa. Reippaasti juoksenteli lenkit ees taas. Päivällä nukuttiin sitten yönkin edestä ja tuntui, ettei mikään ota edistyäkseen. Välillä Mitzi heräilee vaihtamaan asentoaan, vähän pinnallisesti läähättelemään ja petailemaan, muttei kuitenkaan sellaisella kovalla kiihkolla tee sitä. Ruoka ei ole oikein maistunut. Kana on ainoa mitä Mitzin saa syömään jos oikein yrittää houkutella. Odotellaan.

Päivä on siis mennyt odotellessa. Välillä ollaan käyty kävelyillä ja mittailtu lämpöä. Ulkona Mitziä tuntuu erityisesti kiinnostavan pensaiden ja kivien alustat ja jos sen erehtyy päästämään takapihalle niin se käy antaumuksella kuopimassa kuoppia. Tisseissä aivan se nänninjuuri on aavistuksen kasvanut.

Olin jo täysin varma, että se täytyy viedä eläinlääkäriin, koska huomasin illalla lämpömittailun yhteydessä, että siitä valui erittäin vähäisesti vihreää nestettä. Mitzin yleisvointi on kuitenkin ollut tyyni, eikä se vaikuta tuskaiselta, vapisevalta, hermostuneelta, ponnistavalta tms. Joten eläinlääkärin ohjeiden mukaan (Soitin siis Espoon Eläinsairaalaan, tarkempia tietoja annan privana) seuraamme tilannetta, avautumisvaihe voi kestää. Ainakin oma kylmähermoisuuteni kehittyy!!! Lämmöt sillä on vaihdelleet päivän aikana 37 asteen ja 37.8 asteen väliltä. Nyt klo 23 mitattaessa ne olivat 37,3. Eli en osaa sanoa ovatko ne ke-to yönä olleet siellä 36 asteen alkuisia vai onko tuo 37 alin mihin se sen ylipäätään pudottaa.

Ja jos samat enteet mitä viime yönä niin tänä yönä ei taaskaan nukuta... Lupaavasti Mitzi on taas herännyt horroksestaan, läähättelee, petailee ahkerasti, todella hiljaisella äänellä vikisee ja puhdistelee itseään. Nyt se jopa petailee niin, että ottaa hampaillaan alustasta kiinni.

2 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Jännitys tiivistyy. Pakko käydä kurkkimassa varmaan päivittäin joko pikku-paimenet ovat putkahtaneet maailmaan.

gornord kirjoitti...

Hi. I don't understand that much of te finnish language, but enough to say i'm so sorry for you. I really hoped for you and Mitzi a healthy litter of puppies this time. Hope Mitzi will be allright. She is a beautiful dog, and i recognize you love her a lot. Wit all our best wishes, Görill & Lucky from Norway

Mithrandir H-pennut 5 viikon ikäisiä!

  Uros1 Uros2 Uros3